Artistius ja julkisuus

Ihan tässä viime päivinä on tietoisuuteeni saapunut infoa siitä, että koko kansan rakastama, Lappeenrannan suurruhtinaskunnan keisari, Jouni Kalervo Hynynen on näillä näkymin leikkaamassa partansa ja kenties tukkansakin huitsin helvettiin. Äijästä itsestään ei tarvinne kertoa kenellekään sen enempää infoa, sillä kaikkihan hänet tietävät - ja sehän tässä pointti onkin.

-----Updeitti  12.3.2010 - Ja jätkähän piti sanansa ja leikkasi! Tukkaa odotellessa.-----

Ihan pakostakin aloin miettiä musiikin tekemisen ja julkisuuden mystistä suhdetta toisiinsa.

  Itse musiikin kaupallisuuden osalta lähtökohta on joka tapauksessa seuraava: se on kaupallista välittömästi kun sitä esitetään jollekulle muulle. Ehkä vähän kärjistettyä, mutta niinhän se on - mikäli olet erimieltä voit palata kellariisi kuuntelemaan bootleg C-kasettejasi. Eli tavoite ja tahto saada oma kulttuurinen tuotos esille ja muiden ihmeteltäväksi tekee taideteoksesta aina jollakin tasolla kaupallisen "tuotteen". Hynysen tapauksessa kaupallistuminen tapahtui siis jo Hullun ukon aikoihin ellei jopa aiemmin, antoihan hän jo tuolloin haastatteluja mikäli niitä joku paikallislehti eksyi tekemään. Itsekin olen huomionhakuisuudessani myynyt itseni mikserille ja myspacelle laittaessani kappaleitani ja projektejani julkiseen kuunteluun. Mutta onko se mitenkään erityisen merkittävä häpeän aihe? Kulttuuri, niin musiikki kuin kaikki muutkin sen osa-alueet, on tarkoitettu muiden nähtäväksi, kuultavaksi ja nautittavaksi oli niiden tekemisen lähtökohta mikä tahansa - maailmantuska, raha, naiset, rakkaus jne.. Mutta onko esimerkiksi yksityisasioistaan naistenlehdille avautuminen itse kulttuurisen tuotteen, tässä tapauksessa musiikin, kannalta välttämätöntä? Eihän se ole. Ja koska Herra Hynynen on muutenkin vähän oma lukunsa, täytyy hänen tekemisensä yleisissä medioissa ottaa muutenkin asteen kevyemmin.

Vaikkei tiettyjä rajoja asioidensa jakamisessa tarvitse ylittää on artistin uran kannalta jopa välttämätöntä olla kontakissa eri medioiden kanssa, sillä tämä tarkoittaa myös suoraan kontaktia faneihin (Ei tarvinne painottaa fanien merkitystä muusikon tai yhtyeen menestyksen kannalta? ). Synkimmän ja saatanallisimmankin Black metal-orkesterin synkin ja saatanallisinkin fani tahtoo tietää idolinsa liikkeistä - jos ei yksityiselämässä niin vähintäänkin musiikillissa hankkeissa. Näin nykyaikana pinnalle noussut "sosiaalinen media" on helpottanut asiaa aikalailla; itsekin olen seurannut Medeian uusimman levyn julkaisun etenemistä Fasepuukin kautta hyvinkin tiiviisti ja tiiviisti yhtye on asian tiimoilta tavaraa toimittanut. Mutta tässäkin reaaliaikaisen kommunikaatiokanavan käytössä voi mennä liiallisuuksiin, kuten esimerkiksi Devin Townsend päivittäessään tilaansa monta kertaa päivässä tiedoilla, jotka eivät liity mitenkään hänen tekemäänsä musiikkiin. Toinen ääriesimerkki on Richard Cheese, jolla Facebook on vain ja ainoastaan oheistuotteidensa mainostamiseen käytetty alusta. Jälkimmäinen edellä mainituista pistää jo vähän jopa vihaksi.

Eli järki lapaseen, kuten monessa muussakin asiassa. Mutta oli artisti itse kuinka älykäs mediapersoona tahansa on valitettava tosiasia kuitenkin se, että jossain vaiheessa jokaisen menestyvän artistin uraa tulee se vaihe kun jokin nimeltä mainitsemattomista paskalehdistä on paikalla todistamassa kadulle oksentamista, baariin sammumista tai ammattietiikan puutetta. Pahimmassa tapauksessa paikalla on myös valokuvausvälineitä. Mikään ei myöskään estä ketään tapahtumaa seurannutta sivustakatsojaa lähettämään niin sanottua uutisvihjettä. Tilanne on siis aika vittumainen artistin näkökulmasta, mutta niin ikävää kuin se onkin, niin itsepähän läksivät; ei ketään kiinnosta lukea siitä jos Jorma-Korianteri Kyllönen, 43v Imatralta oksentaa tanssilattialle ja nesteisiinsä liukastuttuaan murtaa ranteensa. Mutta oli "julkkis" kuinka suuri tahansa voi tietyt asiat hoitaa ehkä toisinkin tai jättää jopa hoitamattakin.